sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

välikokeet ja mahtavia reissuja!!

Heipä hei ja terveiset aurinkoisesta Bergamosta! Toivottavasti vielä joku jaksaa tätä blogia lueskelemassa vaikka päivittelinkin tätä näin harvakseltaan.

Välikokeet olivat reilu viikko sitten ja selvisin niistä kunnialla! Hieman yllätti, että niistä annettiinkin arvosanat!! Kokeet olivat todella hyvä oppimuskokemus ja vähensi huomattavasti jännitystä loppukokeita ajatellen. Näyttäisi siltä, että omat opiskelumenetelmät toimivat ja kun menee näillä loppuun asti niin hyvä tulee!! Loppuunhan on enää vajaat 4kk! Niin vaan se aika menee. Ikävä toki on Suomeen ja Samulin luo, mutta toisaalta alkaa hieman jo hirvittämään poislähteminen! Millaistakohan se elämä siellä Suomessa tämän jälkeen on? Tuntuu, että niin moni asia on muuttunut. Hirvittää myös se, että täytyy sanoa niin monelle ystävälle heipat ja väliin tulee Atlantti. No onneksi nykyään on skype ja aina pääsee myös kyläileen, silti se on eri kuin nähdä lähes joka päivä...

Viime aikoina erityisen läheiseksi ystäväksi on muodostunut Julia, jonka kanssa olemme viettäneet paljon aikaa. Julia oli myös välikokeissa parinani, lisäksi olemme harjoitelleet lähes alusta asti yhdessä, sillä vahvuutemme jakautuvat eri aineisiin ja harjoittelutyyli osuu niin hyvin yhteen. Erityisesti sunnuntait ovat muodostuneet nyt yhteisiksi opiskelu/yhdessäolo päiviksi. Julia asuu kaupungin laitamilla, jossa luonto on aivan mahtava! Tässä muutama kuva tämän päivän kävelylenkiltä (näköjään kuvien lisäily taas toimii :) )


Kuten kuvista näkyy keli on ollut tänään aivan loistava! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja oli jo todella lämmintä! Alkuviikoksi on nyt luvattu kylmää, mutta loppuviikosta näyttäisi lämpenevän.

Välikokeiden jälkeen päätimme Sarahin ja Annien kanssa suunnata kohti Lake Gardaa. Päivä oli todella onnistunut; aurinko paistoi ja tunnelma oli mahtava ja tietenkin myös ruoka oli hyvää! Garda oli ehdottomasti myös vierailun arvoinen, mutta näin kun turistikausi siellä ei ole vielä alkanut miinuksena oli se, ettei lautat kulkeneet, joten päädyimme seikkailemaan vain kaupungissa johon saavuimme junalla ja mielenkiintoinen keskiaikainen kaupunki jäi näkemättä, kun ei bussissa istuminen innostanut. Päivä oli kuitenkin mukavan rentouttava!

Viime viikolla Samulilla ja mulla tuli 8 vuotta yhteistä taivalta täyteen! Hui! Niin vaan se aika on mennyt. Sitä juhlistaakseni veinkin koululle muutaman suklaakakun. Hyvää oli! Seuraavana päivänä olikin Pilarin synttärit ja lisää kakkua! Koko viikon yritin opiskella mahdollisemman ahkerasti ja sainkin hommat hyvälle mallille ennen lauantaita. Lauantaina suunnattiinin sulattelemaan syötyjä kakkuja vuorille. Suuntana oli Piani di Bobbio ja upeat rinteet. Hinnat olivat kohtuulliset ja 15e sain lumilautasetin, mukaanlukien kypärän ja lasit. Päivä oli todella onnistunut! Aurinko paistoi lähes koko päivän ja kaikkien naaman väri muuttui melkoisesti päivän aikana, eihän kukaan tietenkään hoksannut mitään aurinkorasvaa laittaa kun lähtiessä oli pilvistä. Vieläkin on nenänpää aikasta punainen :). Rinteet olivat todella hyvässä kunnossa ja ihmisiä ei ollut liikaa. Laskettua tuli paljon ja hieman myös opetettua kaveria joka oli ensimmäistä kertaa laudalla. Nyt on paikat hieman kipeät. Saas nähdä auttoiko tämän päivän pitkä kävelylenkki. No tämä kipu on vain kivaa kun tietää tehneensä muutakin kuin istuneensa koneen ääressä. (Tosin juoksureenit ovat nyt pitäneet ja joka viikko on pysytty vähintään 3 kerrassa.) Tässä hieman kuvia eiliseltä reissulta

Tässä minä ja Julia valmiina valloittamaan rinteitä! Huomatkaa Sarahin 5e Italia pipo jota lainasin :D

 Ja hieman aurinkoa ennen ensimmäistä laskua. Tämän lumilaudan sainkin hajalla, onneksi sain helposti uuden tilalle. Enkä siis saanut palasiksi asti, ihan vain siteestä moni yksi remmi poikki ;)

Tässä lähes kaikki mukana olleet skimpaajat laskujen jäljiltä. Fernanda, Julia, minä ja Pilar.


Sellainen reissu se! Mahtavaa oli! Nyt ongelmana onkin se, että mihin seuraavana viikonloppuna! Jos jaksan olla yhtä ahkera kuin viime viikon (mikä ei näin rentouttavan viikonlopun jälkeen pitäisi olla mikään ongelma) olisi lauantaina mahdollisuus suunnata uuteen seikkailuun. Nyt tarjolla olisi päivä Milanossa Julian kanssa tai uusi laskettelureissu. Hieman tuo laskettelu houkuttaisi kun kohta ei enää ole lumia minne mennä..

Niin ja reilun viikon päästä lennähdän viikoksi Suomeen. Luvassa olisi viimeinen observointi. Odotan innolla Suomeen tuloa, erityisesti tietenkin Samulia ja saunaa on ikävä. Observoinnissa erityisen mielenkiintoista on nähdä millaisia välineitä Suomessa käytetään ja tietenkin nyt ymmärrän myös mitä lapset puhuu :)

Tällaista tällä erää. Laittakaahan paljon kommentteja :).

1 kommentti:

  1. Moikkis!
    Kai se nyt on pakko kommentoida, kun kerran komennetaan;).
    Ihania kuvia ja kiva kuulla, että oot kerennyt vähän rentoutumaan kaiken koulun keskellä!
    Täällä kaikki hyvin. Kissat on päättäneet, että nyt on kevät ja molemmat vaihtaa karvaa oikeen urakalla... Mä oon vaihteeks ollu flunssassa, mutta nyt sain mm. astmalääkkeet, että eiköhän tää kohta taas helpota.
    Muuttohommat on edelleen täysin epäselvät, mutta ilmotan sulle heti, jos jotain selviää.
    Pidähän hauskaa!
    T: Henna

    VastaaPoista