Heipä hei!
Kolmas albumin palautus huomenna ja kansiot kasassa! Värityksetkin aikataulussa. Tällä hetkellä taistelen flunssan kanssa, kurkku täynnä kaktuksia :( Toivottavasti pian helpottaa, nyt vaan teetä, teetä ja lisää teetä.
Ensimmäinen observointi on nyt sitten tosiaan ONNEKSI takana. Hieman harmittaa olla näin iloinen, että se on takana, mutta ei voi muutakaan sanoa sen koulun jälkeen! En enää halua jalallanikaan astua siihen Montessorikoulun irvikuvaan. Pahaa teki katsoa! Opettajat kohtelivat oppilaita todella ala-arvoisesti eikä opetusta voi kutsua hyvänäkään päivänä Montessorin oppejen mukaiseksi. Ei siitä sen enempää. Onneksi seuraava harjoittelu Ruotsissa on jo varmistunut koulussa, jonka tiedän takuuvarmaksi olevan hyvä! Ja pääsempä todennäköisesti katsomaan myös Erdkinder-koulua joka aloitti toimintansa vuosi pari sitten! Niin ja kaikille Montessori uutisista kiinnostuneille tiedoksi, että AMI hyväksyi NAMTAn järjestämän Adolescense-kurssin alaisekseen. Joten kaikki yläluokkien Montessoriopetuksesta kiinnostuneet viettämään kesälomaa sinne ;)
Torstaina pääsin viettämään elämäni ensimmäistä Thanks giving-juhlaa meksikolaisen ruuan merkeissä. Ilta oli oikein onnistunut! Opiskelupäivän jälkeen suurinosa opiskelijoista, luennoitsija ja henkilökunnan jäsen tulivat meille ja nyyttäriperiaatteella saimme pöydän loihdittua notkumaan herkuista. Yhdessä vietetty aika oli juuri sitä mitä kaipasinkin ja olo parani huimasti kun tajusi mikä ihana "perhe" meillä oikein täällä onkaan! Tämän ovat huomenneet myös luennoitsijamme, jotka jaksavat sanoa, kuinka merkillisen hyvin tämän vuoden kurssi on sujunut. Nyt täytyykin koputtaa puuta, että tilanne pysyy näin hyvänä loppuun asti.
Ensimmäinen lumisadekin saatiin tällä viikolla, tosin kun heräsin oli sade muuttunut jo rännäksi, Citta Altaa kuitenkin päällysty hienoinen lumipeite. Vuorilla lunta onkin jo aikalailla. Taitaa kuitenkin jäädä tän työtaakan alla ensimmäiset hiihtelyt joululomille Suomeen. Siihen ei muuten enää ole kuin 25 yötä, että pääsen lentämään sinne!
Opiskeluissa päästin tällä viikolla aloittamaan vihdoin maantieto ja ensimmäinen kosminen tarina käsitelty. Mielenkiintoista edelleen on, vaikkakin välillä meinaa väsymys painaa päälle ja innostus vaihtua hieman arkisemmaksi puurtamiseksi. No onneksi on kohta loma.
Nyt taidan katsella taas jonkun ohjelman ja sitten painua unille, jotta saan tämän kurkkukivun karkoitettua.
Mukavaa joulunodotusta kaikille!
Toivottavasti kurkkukipu paranee ja tervetuloa talviseen Suomeen
VastaaPoistaMoikka!
VastaaPoistaJokohan tää nyt menis läpi (tää kommentti). Toivottavasti paranet pian ja jee, ihan kohta tuut tänne <3.
Kuulostaa, et pärjäilet hyvin, ihana juttu!! Täällä kaikki kans ok, töissä joulupiiperryksiä jos jonkinmoista :D, pikkujoulua, joululauluja, joulujuhla (tontutjoulupukkikulkusetpiparit :D).. noo, kivaahan se on :)
Joko ootte joulun aikaa miettineet, et mitä muuta teette ku nyhjäätte samulin kanssa ;)?
Saaruska
Kiitos kommenteista! Toivottavasti olo joo helpottaa ja pian :( Kurjaa olla kipeänä!
VastaaPoistaKivaa kuulla, että siellä on kaikki hyvin :) Ajatuksissa olet usein. Outoa kun ei voi napata tuttuun tapaan puhelinta ja höpötellä (paria) tuntia.
Joulun aikaa ei oo suunniteltu Tapanin päivää pidemmälle. Aika paljon varmaan lepäilyä ja ulkoilua ja ihan vaan olemista :D Mitä ny pari kuvaa voisi väritellä ohi mennen.. Ja tietty rakkaiden ystävien näkemistä ;)